Oli ilta, varjot pidentyivät, heinäsirkat sirkuttivat, tuoksui makealta, raskaalta. Tuntui kuin koko luonto olisi huokaissut helpotuksesta, että päivä oli päättymäisillään.
Sankaritar oli vienyt lapset isälleen ja vetänyt juoksukenkänsä jalkaansa hieman pelokkaana. Takana oli kaksi lepopäivää ja niitä ennen hänen oman juoksijahistoriansa pimeimmät tunnit. Miten jalka nousisi tänään?
Heti ensimetreillä se nousi. Askel oli suorastaan keveä. Edessä olisi 16km. Se ei tuntunut tuona iltana ahdistavalta.
Matka taittui laskevaa aurinkoa tyynen järven yli ihastellen ja takaisin tullessa nousevaa kuunsirppiä. Ilma oli viileä. Se huomasi heti juoksun keveydessä.
Vaikka vauhti oli edelleen hitaampi, kuin pitkiin aikoihin, olo oli hyvä. Sankarittaresta oli mukavaa juosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti