Sankaritar heräsi kurkku kipeänä. Ennen kuin hän avasi silmänsä,
Sankaritar tunnusteli oloaan: johtuiko huono ja vetämätön olo
flunssasta, vaiko illalla Saksan jalkapalloilijoille karjutuista
riemunhuudoista, vaiko sittenkin niistä kuohuviinilasillisista?
Tuntui kuin rahtijuna olisi ajanut yöllä Sankarittaren ylitse. Olo oli kertakaikkisen runneltu. Keuhkoja poltti.
Sankaritar
päätti jättää lenkin väliin, vaikka ohjelmassa luki "14 km, joista 8 km
maratonvauhtia". Oli vaikeaa hyväksyä epäonnistumisen tunne. Se, ettei
kyennyt pitämään kiinni ohjelmasta. Suututti!
Syyttäjä tuli taas kylään: Hah!
Toinen viikko vasta alkamassa ja sinä olet jo sairas! Mitäs jos tämä
kestää ja olet vaikka koko viikon flunssainen? Et millään selviä
maratonista tällä tavalla!
Sankaritar pakotti järjen peliin ja sanoi syyttäjälle: Anna olla! Syytä
vain, mutta minäpäs en kuuntele. Otan tämän päivän rennosti. Sitä
paitsi elämä on otettava muutenkin päivä kerrallaan. On ihan turha
stressata huomisesta, josta en tiedä vielä yhtikäs mitään!
Iltaa kohden olo parantui, eikä kurkkuakaan enää kirvellyt.
Sankaritar oli voittanut tämän erän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti