Päivästä tulisi erityisen kuuma. Oli pakko lähteä lenkille mahdollisimman aikaisin, Sankaritar ajatteli. Edessä olisi noin tunnin lenkki. Ei mitenkään ihmeellisen pitkä matka siis. Sen voisi juosta parhaimmassa tapauksessa noin 55 minuuttiin.
Toisin kävi. Päivä oli vasta alkamassa, mutta aurinko poltti helvetillisesti asfalttia. Sankaritar oli valinnut reitin, joka kulki lähes kokonaan metsässä. Mutta lyhyet pätkät polttavassa auringossa olivat kuin nyrkiniskuja: pulssi ei enää tuntunut laskevan ollenkaan, hengitys tiheni, suuta kuivatti ja hiki valui.
Ei, ei, ei! Tämä on kidutusta.
Kuumuus sattui. Sankaritar tunsi sulavansa kuin lasten edellisenä päivänä aurinkoon jättämä jäätelö. Se oli valunut ulos tuutista sotkien pöydän ja tuolin ja lopulta muodostanut tahmean lätäkön lattialle. Sankaritar mietti, kuka hänet kaapisi maasta, jos hän valahtaisi muodottomaksi lammikoksi keskelle tietä. Sinne johonkin lehmihakojen väliin pellolle. Valuisiko hän vanhan, repaleisen DDR-tien rakoihin ja kuoppiin - olemattomiin?
Ok, nyt alkaa lähteä lapasesta. Minä en sula, olen ihminen. Selviytymisvaihde päälle. Taistele! Juokseminen ei ole mitään lellilasten puuhaa. Se on kovaa työtä ja hampaiden kiristelyä. Silloin, kun ottaa koville, päästään vasta asiaan ja puserretaan entistä enemmän.
Ja niin Sankaritar pääsi kuin pääsi perille.
Palkinnoksi hän riisuutui hikisistä lenkkivaatteistaan ja hyppäsi kylmään, hitaasti auringon säteissä välkehtivään Spree-jokeen. Ympärillä ei näkynyt ketään. Ei taloja, ei ihmisiä, ei autoja. Ruohikosta kuului heinäsirkkojen viserrys ja veden pinnassa tanssahtelivat siniset ja vihreät sudenkorennot. Sankaritar ui keskelle virtaavaa jokea, käänsi kasvonsa kohti kirkasta kesätaivasta ja antoi virran viedä mukanaan.
Hetken aikaa Sankaritar oli paratiisissa, unohtaen juuri koetut helvetin lieskat.
Niin lyhyt oli ihmismuisti ja niin tuntojensa orja. Mutta ainakin Sankaritar osasi olla hetkessä, antaa virran kannatella, tuntea kylmän ja kuuman, nähdä kauniin, unohtaen menneen ja tulevan.
Se oli kai jo jotain se!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti